Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista


Kirjoittaja
Kuten nimi kertoo, pitäisi tulla ohjehia ruoanlaittoon ja leivontaan
24.08.2009 - 22:46

Käytiin kaverin ja sen tyttöjen kanssa Suvilahden metsästä poimimassa mustikoita, vadelmia ja omenoita. Niistä sitten tehtiin piirakka. Tytöt, 6- ja 9-vuotiaat, auttoivat.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Me teimme taikinan noin kaksinkertaiseksi ja korvasimme margariinin ruokaöljyllä.

Levitimme taikinan pellille ja päälle ripottelimme lohkottuja, kanelissa ja sokerissa pyöriteltyjä omenanpalasia sekä mustikoita ja vadelmia. Maistui hyvälle heti tuoreeltaan vaniljajäätelön kera.

24.08.2009 - 15:51

Sain tuliaiseksi Abu Dhabista kuivattuja taateleita ja kuivattuja aprikooseja. Googlasin taatelikakkuohjeen, ja sitä mukaillen tein oman kakkuni:

3 dl vettä
n. 500 g taateleita ja aprikooseja
400 g voita
4 kananmunaa
4 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
9 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

voita/margariinia + korppujauhoja vuokaan

  1. Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa.
  2. Lisää voisula seokseen ja munat yksitellen ja sekoita. Oikein kuohkea kakku tulee, kun kiehautetut taatelit jäähdytetään sähkövatkaimella sekoittaen. 
  3. Lisää taikinaan sokeri, kerma sekä vehnäjauhot, joihin on sekoitettu sooda, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
  4. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina korppujauhoitettuihin kakkuvuokiin.
  5. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 45 min - 1 tunti.

Huom! Reseptistä tulee kaksi kakkua.

Muhevan mehevää ja herkullista

Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

19.06.2009 - 22:44

1 kananmuna

1 dl sokeria

1 tl kardemummaa (en löytänyt -> käytin inkivääriä)

2 dl kaurahiutaleita

1 ½ tl leivinjauhetta

50 g margariinia

1 dl maitoa

3 dl raparperinpaloja

2 dl kermaviiliä

1 kananmuna

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

 

  1. Vispaa kananmuna ja sokeri kevyesti. 
  2. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon kera. 
  3. Sekoita joukkoon sulatettu margariini.
  4. Leikkaa leivinpaperista piirakkavuokaan sopiva pyöreä pala ja kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle hieman vehnäjauhoja ja taputtele kevyesti vuoan reunoille asti. 
  5. Levitä raparperipalat piirakkapohjalle. Sekoita kermaviili, sokerit ja kananmuna keskenään ja kaada vuokaan raparperien päälle. 
  6. Paista piirakkaa 175-asteisen uunin alatasolla noin 35-40 min kunnes piirakka on kullanruskea ja kypsä myös pohjasta.
  7. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.



 

21.02.2009 - 00:01

1 valmis piirakkapohja

1 prk Sunnuntai Sitruuna -tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta

2 munaa

½ - 1 dl sokeria

karpaloita

 

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Sulata piirakkapohja. Levitä se piirakkavuokaan.
  • Peitä pohja karpaloilla.
  • Sekoita munat, sokeri ja kasvirasvavalmiste keskenään ja kaada karpaloiden päälle.
  • Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 20-30 minuuttia.
    

Nami nami Kieli ulkona

23.01.2009 - 23:15

1 ½ pussia Pirkan vehnäpullia

 

Täyte:


200 g mantelimassaa

1 dl maitoa

2 1/2 dl kermaa 

tomusokeria 

 

  • Paista pullat pussin ohjeen mukaan.
  • Anna jäähtyä.
  • Leikkaa pullat kahteen osaan, tee lakista aika pieni. Kaavi pois osa pullan sisällöstä.
  • Tee raastetusta mantelimassasta ja maidosta seos, jolla pullat täytetään.
  • Vispaa kerma ja lisää jokaisen pullan päälle nokare kermaa. Aseta sen jälkeen kermavaahdon päälle lakki ja ripottele lakin päälle hieman tomusokeria.

Pullat eivät kerenneet kuvaan asti. Kieli ulkona

 

 

Pohjani Tekijä


Kävijoitä

free hit counter
hit counter

Nappaa Nappi


Ei Kiitos